Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Luku 2.
Minä olen ensimmäinen, joka herää. Ympärilläni on täysin pimeää, nuotio on sammunut, eikä minua ei väsytä. Minä selvästikin nukahdin vain ja ainoastaan sen takia, että se olento tahtoi puhua minulle. Muista en tiedä, mutta kuorsauksesta päätellen ainakin Michael tai Marc nukkuvat makeasti.
Hetkinen. Ei kuorsaaja olekaan kumpikaan pojista.
Minä vilkaisen jokseenkin järkyttyneenä Ceciliaa, tai ainakin sitä kohtaa, missä luulen hänen olevan. Pimeys on niin sakeaa, etten näe senttiäkään eteeni.
Miten jostain niin kauniista voi kuulua niin karsea ääni?
Painan pääni takaisin nurmikkoon ja yritän unohtaa rohisevan äänen vasemmalta puoleltani. Katson ylös taivaalle, mutta en näe mitään.
Koska sinä olet kaikkein heikoin.”
Suljen silmäni vihaisesti. Kuka se oli sanomaan minua heikoimmaksi? Entä Cecilia? Minä voittaisin hänet tappelussa ennen kuin hän ehtisi silmäänsä räpäyttää. Ei sillä, että minulla olisi mitään häntä vastaan. Minä vain en mitenkään voi olla häntä heikompi.
Poikia heikompi minä kyllä olen. Se on ensinnäkin fyysinen tosiasia, enkä minä ole muutenkaan hirveästi elämäni aikana panostanut hyvään kuntoon. En minä kyllä lihavakaan ole, syön sen verran huonosti, mutta olen kyllä yksi ikäluokkani huonokuntoisimmista. Ja etenkin Marc näyttää siltä, että on käynyt salilla useammin kuin kerran.
Kuorsauksen takaa kuulen risahduksen. Ensin en kiinnitä siihen mitään huomiota, mutta sitten tajuan, ettei se ole vain yksittäinen, yöeläimen aiheuttama räksähdys. Useampi rasahdus, aivan kuin joku, tai monta jokua, olisi hiippaillut kohti meitä.
Meitä, jotka nukkuivat varomattomasti keskellä tuntematonta metsää.
Liikautan käteni nopeasti kohti tikareita vyölläni ja valmistaudun huutamaan.
Terä painuu kurkkuani vasten varoittavasti. Lasken käteni alas nurmikolle.
Cecilian kuorsaus taukoaa, mutta jatkuu hetken päästä normaalina.
Minä en uskalla hengittää. 
©2018 Dream on - suntuubi.com